Ruokablogi.fi - reseptejä


sushi-tagit

Sushi

Jakke kirjoitti tämän 29.12.2008

Tarvittavat aineet

  • Katkarapuja
  • Avokado
  • Nori merilevää
 

Valmistus

Tässä on kaksi eri sushiohjetta. Toinen on yksinkertainen lohisushi (Nigiri) ja jenkkilässä kehitetty ’California roll’ jossa ei ole raakaa kalaa lainkaan.

Aloitetaan lohesta. Tee kostutetuin käsin riisistä suupalan kokoisia palloja ja hipaise aivan vähän wasabitahnaa siihen päälle (tujua tavaraa), siihen päälle pala raakaa, tuoretta norjalaista merilohta. Siinä se.

Tuo Nori-merilevään kääriminen on pikkaisen hankalampi prosessi, ja sitä varten tarvitsee kyllä bambumaton. Semmoinen ei paljoa maksa.

Kuvasarja sen teosta (iso kuva)

Eli, laita norilevy bambumatolle. Levitä vajaalle puolesta matosta ohut kerros sushiriisiä. Sen keskelle laita avokadoa ja katkarapuja.

Sitten alkaa itse käärimisprosessi. Alku on hankalin, nosta bambumaton päätä niin että riisi ’taittuu itsensä päälle’. bambumatto on siitä hyvä että sillä voi puristaa noripötkylää tiukemmaksi käärimisen edetessä. Kun olet päässyt melkein loppuun, kasta sormesi joko veteen tai riisiviinietikkaan ja kastele norimatto kuten kirjekuori ja rullaa se kiinni.

Sen jälkeen on aika leikata sushipalat. Ota terävin veitsesi ja kastele se (riisi on todella tahmeaa). Trimmaa pääty pois. Sen jälkeen leikkaa semmoisia suupalan kokoisia paloja.

Asettele tarjolle ja tarjoile soijakastikkeen kanssa. Soijakastikkeeseen voi sekoittaa myös riisiviinietikkaa jos haluaa, tai sokeria, tai chiliä, ym.. Enpä tiedä mikä on perinteinen.

Sushia ei käsittääkseni saisi tarjoilla parillista lukumäärää. Kuvassani on siis 5 nigiri sushia, 5 california rollia ja 5 palaa sashimia. Säilötty inkivääri kuuluu myös osana sushin syöntiin, sillä ’putsataan’ suu uusia makuja varten. :)

Harjoitus tekee mestarin, parikymmentä vuotta kun ei muuta tee kun harjoittelee voi päästä japanissa töihin alalle. ;)



Sushiriisi

Jakke kirjoitti tämän 29.12.2008

Tarvittavat aineet

  • Sushiriisi 200g
  • Riisiviinietikka 30g
  • Sokeri 30g
 

Valmistus

Sushi ei tarkoita raakaa kalaa kuten moni tuntuu luulevan, sushi on se käytännössä riisi. Sashimi on raaka kala.

Sushiriisin tekeminen on melkoisen työläs prosessi. Se alkaa sillä että riisi pestään kylmällä vedellä niin kauan että tärkkelys on palttiarallaa pesty pois, eli vesi on kirkasta kun se valuu esim siivilässä olevan riisin läpi.

Itse keitän sushiriisini niin että pistän riisin kattilaan, ja vettä sen verran että se tulee noin 2-3 cm riisin pinnan päälle. Kun vesi on kiehunut niin paljon että riisin pinta rupeaa näkymään veden alta, laitan kattilan lämmön pienimmälle mahdolliselle ja kannen päälle. Annan siellä hautua (kurkkaamatta sisään), semmoiset reilu 10 minuuttia.

Riisin kiehuessa sekoitan riisiviinietikan ja sokerin.

Kun riisi on kypsää annan sen aivan hetken jäähtyä ennen kuin sekoitan etikkaseoksen joukkoon. Riisistä pitäisi tulla kiiltävää ja tahmeaa.

Kalorimäärät

  • Sushiriisi 700 kcal
  • Riisiviinietikka 50 kcal
  • Sokeri 120 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 870 kaloria



©2002 - 2012 PNG Productions Oy
Design by Jester Designs