Mozzarellasalaatti
![]() Tarvittavat aineet
|

![]() Tarvittavat aineet
|

![]() Valmistus Laita korppujauhot ja mausteet astiaan, kaada maito päälle. Anna tämän hetki imeytyä. Samalla voit ruskistaa sipulin ja valkosipulin pannulla. Kaada ruskistetut sipulit astiaan korppujauhon kanssa, lisää jauheliha ja munankeltuaiset. Sekoita HYVIN. Emme halua mitään pieniä korppujauhopesäkkeitä jossa koko satsin neilikat esimerkiksi ovat. Haluamme että kaikki maut sekoittuvat tasaisesti. Anna taikinan levätä hetki. Tämän jälkeen tee tästä 4 isoa jauhelihapihviä. Ruskista pihvit pannulla molemmin puolin melko kovalla lämmöllä, ei täysillä kuitenkaan. N. 5 minuuttia per puoli. Samalla voit viipaloida mozzarellan. Nosta piffit uunivuokaan ja pistä mozzarellaviipaleet päälle ja laita 175-200°c uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes juusto on sulanut. Tarjoile vaikka Valkosipuli-perunamuussin, Paprika-sipuli härdellin ja vihreän salaatin kanssa. |
Kalorimäärät
Yhteensä koko satsissa oli siis 1435 kaloria |

![]() Tarvittavat aineet
|
![]() Valmistus Tee ensin jauheliha-taikina. Jos jaksat kannattaa pehmittää sipuli ja valkosipuli pannulla, itse en jaksanut. Juustonikin valitsin hieman huonosti. Hyvä mozzarella juusto EI ole tärkeää, jos se on veteen säilötty (kuten minulla) se saattaa olla liian vetistä. Joku semmoinen ’riitan herkku’ ym. mozzarella on parempaa kypsentämistä varten. Kuvassa näkyy myös feta-versio jota kokeilin. Ihan hyvää sekin, mutta ei sulanut ihan niin hyvin kun mozzarella (ei myöskään valuttanut nesteitä uunivuoan pohjalle kuten mozzarella). Voitte tietenkin jättää mausteet pois, jolloin ’lähi-idän’ maut poistuvat, mutta ei myöskään maistu suomalaiseen suuhun niin ’vieraalle’ Eli kokeillaas uudelleen, tee ensin jauheliha-taikina. Sekoita kaikki aineet keskenään paitsi juusto. Anna muhia rauhassa, joku tunnin verran. Sitten päästään taiteilemaan, eli tee jauhelihataikinasta aivan ohuita lettuja ja pistä pala juustoa sisälle, ja kääri sen jälkeen liha juuston ympärille. Koita tehdä näistä mahdollisimman tiiviitä ettei uunissa rupea juusto pursuilemaan ulos, minulla halkesi yksi ja sinne ei kyllä jäänyt yhtään juustoa sisälle sen valmistuttua. Pistä uuniin, 200°c ja 20 minuuttia. Ehkä jopa vähän vähemmän, riippuu vähän lihapulliesi koosta. Tarjosin lihapullat Sitruuna-oliivi couscousin kanssa. Mielestäni sopi hyvin yhteen, tosin couscousini oli melko nestepitoista ja lihapullanikin onnistuivat hyvin eivätkä olleet kuivia. Jos molemmat olisivat olleet kuivia olisi tarvinnut jonkun soossin, tai salaatin ym.. |
Kalorimäärät
Yhteensä koko satsissa oli siis 990 kaloria |
