
Valmistus
En jaksanut murotaikinan aineksia kirjoittaa, mutta käytännössä siis tee murotaikina 60g margariinia, 1,25dl jauhoja, ½tl leivinjauhetta ja 0,6dl sokeria. Esipaista murotaikina esimerkiksi alumiinisissa muffinsivuoissa, niin minä tein. Voit voidella ne kananmunalla jos haluat ennen paistamista. 175°c noin 10 min. Itse laitoin vielä voipaperia vuokien päälle ja riisiä painoksi ettei vaan ’sula’ ja valu vuoan pohjalle.
Täyte on yksinkertainen. Sekoita philadelphiajuusto, smetana (tai creme fraiche), vaniljauute, sitruunamehu ja maun mukaan tomusokeria. Riippuu vähän marjojenkin makeudesta.
Kun murotaikina on täysin jäähtynyt voit täyttää leivokset tuorejuusto-täytteellä. Leivosten poistaminen vuoista voi olla hankalaa niiden täyttämisen jälkeen, joten mieti tarjoatko leivokset paistoastiassa vai ilman.
Päälle marjoja. Itse käytin mansikoita kun tuoreina löytyi, mutta mustikat, vadelmat tai mikä vaan varmaan käy hyvin.
|