Jakke kirjoitti tämän 29.6.2011

Tarvittavat aineet
- (Karitsan) Jauheliha 500g
- Koskenlaskija 100g
- Sipuli2 pientä
- Kerma 2 dl
- Vehnäjauho 2 rkl
- Lihaliemikuutio1kpl
- Tomaattipyre 2-3rkl
- Suola + Pippuri
|

Valmistus
Tämä on itseasiassa vaimoni bravuuriresepti, mutta hyvällä ruokahalulla myös itse tätä nautiskelen tilaisuuden tullen.
Käytimme tähän erinomaista karitsaa Västankärrin kartanolta jonka äitini joka vuosi minulle ostaa sekä keväällä että syksyllä, tämän voi tehdä myös sika-nautaan jos ei innosta hifistellä.
Aloita paistamalla jauheliha ja lisää sipuli. Voit myös paistaa ensin sipulit öljyssä, mutta koska karitsa on itsessään niin rasvaista niin jätin tämän vaiheen pois. Kun liha saa väriä niin ripottele jauhot päälle ja sekoita.
Lisää kerma, lihaliemikuutio ja pieneksi paloiteltu koskenlaskija. Sekoita joukkoon tomaattipyre ja mausta suolalla ja pippurilla. Toki muitakin mausteita saa pistää, vaimo tähän yleensä tunkee perus ”grillimaustetta”.
Sitten tarjoillaan vaan esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa, tai vaikkapa pasta-kastikkeena. Kevyttä tämä ei millään mittapuulla ole, mutta ruoan hyvyys mitataankin kaloreissa.
|
Kalorimäärät
- (Karitsan) Jauheliha 1000 kcal
- Koskenlaskija 280 kcal
- Sipuli30 kcal
- Kerma 320 kcal
- Vehnäjauho 70 kcal
- Lihaliemikuutio15 kcall
- Tomaattipyre 35 kcal
- Suola + Pippuri
Yhteensä koko satsissa oli siis 1750 kaloria ilman lisukkeita
|
Tagit: jauheliha, karitsa, kastike, koskenlaskija, Lammas
Kirjoitettu Kastikkeet, Lampaanliha, Pääruoat-kategoriaan | Ei kommentteja »
Jakke kirjoitti tämän 20.10.2008

Tarvittavat aineet
- Karitsan paisti1 kg
- Savustettu paprika 1 rkl
- Timjami1 rkl
- Rosmariini1 rkl
- Oregano 1 rkl
- Korianteri 1 rkl
- Öljy 1 rkl
- Suola & Pippuri
|

Valmistus
Ostin luuttoman karitsanpaistin, joten sen avaaminen ei ollut ongelma. Vanha lammas voi olla sitkeää, joten suosittelen karitsaa. Paisti poikki vaan jostain kohtaa, ja sitten veitsellä tasoittelee sitä vähän niin että on suunnilleen yhtä paksu jokaisesta kohdasta.
Hienonna kaikki mausteet morttelissa ja hiero huoneenlämpöisen karitsan pintaan. Hieman öljyä pintaan ja kuumaan uuniin lämpövastuksen alle noin 40 minuutiksi. Olettaisin että tämän voi tehdä myös vallan mainiosti grillissä.
Anna paistin vetäytyä kunnolla ja leikkaa viipaleiksi. Poikkisyin mikäli onnistuu jotta lihasta tulee mureamman makuista.
|
Kalorimäärät
- Karitsan paisti1880 kcal
- Mausteet ~50 kcal
- Öljy 100 kcal
Yhteensä koko satsissa oli siis 2030 kaloria
|
Tagit: karitsa
Kirjoitettu Lampaanliha, Pääruoat-kategoriaan | Ei kommentteja »
Jakke kirjoitti tämän 30.8.2008

Tarvittavat aineet
- Karitsan ulkofile 1kg / 8kpl
- Hanhenmaksapatêe 100g
- Lehtitaikina iso paketti (600g?)
- Herkkusieni 150g
- Kananmuna 1 kpl
- Margis 20g (Paistamiseen)
- Suola & Pippuri
|

Valmistus
Ruskista karitsan filee voissa, aivan kevyt väri pintaan ei enempää ja nosta sivuun. Pilko herkkusienet pieneksi ja kypsennä voissa.
Tästä määrästä pitäisi tulla neljä pötkylää, ja paketissa oli kaksi isoa voitaikinalevyä, eli leikkaa ne puoliksi. Noissa kalorimäärissä laskin että kyseessä olisi 600g taikinaa, en muista..ja kuvasta ei näy.
Avaa voitaikina ja levita hanhenmaksapatêe siihen päälle. Koska käytin karitsan filettä enkä nautaa tässä ”wellingtonissa”, käytän kahta filettä per pötkylä. Nosta yksi filee voitaikinan päälle, levitä fileen päälle paistettuja herkkusieniä ja pistä toinen filee päälle. Kääri rullalle.
Toista toimenpide kaikille neljälle pötkylälle. Koita kääriä taikina niin ettei siihen jää ilma-aukkoja, jätä sauma alapuolelle. Voitele taikina kananmunalla.
Lisää 200c asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.
|
Kalorimäärät
- Karitsan ulkofile 1200 kcal
- Hanhenmaksapatêe 390 kcal
- Lehtitaikina 3000 kcal
- Herkkusieni 20 kcal
- Kananmuna 60 kcal
- Margis 110 kcal
Yhteensä koko satsissa oli siis 4780 kaloria. ilman lisukkeita, koko satsille
|
Tagit: karitsa, wellington
Kirjoitettu Lampaanliha, Pääruoat-kategoriaan | Ei kommentteja »