Ruokablogi.fi - reseptejä


kana-tagit

Kana ja yrttikastike

Jakke kirjoitti tämän 4.4.2008

Tarvittavat aineet

  • Kananfilee 450g
  • Kerma 2 dl
  • Munankeltuainen 1 kpl
  • Jauho 30g
  • Tuoreita yrttejä 3 rkl
  • Sitruunamehu 2 tl
  • Öljy2 rkl paistamiseen
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Kanoissa ei sinällään mitään ohjetta ole edes, taputtelin kaikki fileet suolalla ja pippurilla maustetussa jauhossa ja paistoin medium lämmöllä pannulla, kunnes kanat ovat kauniin kultaisia

Tarkoituksenani oli tehdä hollandaise-kastikkeen tyyppinen yrttikastike, mutta kaapissa ei ollutkaan voita. Tein vähän sinnepäin kastikkeen, joka maistui kyllä hyvältä. Lämmitin kerman kattilassa ja nostin kattilan pois liedeltä, lisäsin pari teelusikallista sitruunamehua ja munankeltuaisen. Sekoitin välittömästi keltuaisen kerman joukkoon ettei siitä tule munakokkelia.

Lopuksi silppusin joukkoon tuoretta oreganoa, timjamia ja basilikaa. Kiva raikas kastike, ja tuoreet yritit toivat heti vähän enemmän kevätfiilistä.

Tarjosin kanan keitetyn ohran kanssa jossa on luraus sitruunamehua joukossa. Keitetyt perunat, ranskalaiset tai riisi olisi myös hyvä lisuke, melkeimpä mikä tahansa sopisi tämän kanssa.

Kalorimäärät

  • Kananfilee 495 kcal
  • Kerma 170 kcal
  • Munankeltuainen 75 kcal
  • Jauho 108 kcal
  • Tuoreita yrttejä 10 kcal
  • Sitruunamehu 10 kcal
  • Öljy180 kcal
  • Suola & Pippuri

Yhteensä koko satsissa oli siis kaloria 1048 kaloria ilman muita lisukkeita.



Paistettu kanan koipireisi

Jakke kirjoitti tämän 26.2.2008

Tarvittavat aineet

  • Kanankoipi 2 kpl (350 ilman luita)
  • Oliiviöljy 1-2tl
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Itse olen syönyt kyllästymiseen asti uunissatehtyjä kanankoipia riisin kanssa. En enään kertakaikkiaan jaksa. Tuossa joku aikaa sitten tuli kokeiltua tehdä koipi-reisiä eri lailla.

Tämä ”resepti” ei sovi kyllä tumpeloille, tai niille joilla ei ole terävää veistä tai/ja kärsivällisyyttä.

Ensin pitäisi saada luut pois jalasta, se on yllättävänkin hankalaa, varsinkin kun pitäisi jalan liha pitää yhdessä osassa. Olen tämän prosessin tehnyt varmaan viitisen kertaa, ja vieläkin kestää tolkuttoman kauan (polvi on kettumainen kohta).

Kun kanasta on saatu luu pois, niin jäljelle jää suht-koht tasainen pala lihaa jossa on nahka toisella puolella. Kuivaa nahka ja hiero siihen vähän öljyä, jos on hyvä teflonpannu niin ei tätä varmaan tarvitse tehdä, meidän pannuun tuokin palaa pohjaan.

Laita kana nahkapuoli alaspäin keskikuumalle pannulle. Anna paistua aika reilun aikaan, nahka luovuttaa paljon rasvaa pannulle ja melko miedolla lämmöllä nahasta tulee rapea. Kun nahka on kullanruskea, käännä kana toisinpäin ja paista vielä hetki, emme pidä medium-raw kanasta, joten sen verran paistelet että uskoisit sen olevan kypsää.

Tarjosin oman kanani salaatin ja parmesan muussin kanssa.

Kalorimäärät

  • Kanankoipi 830 kcal
  • Oliiviöljy 90 kcal
  • Suola & Pippuri

Yhteensä koko satsissa oli siis 920 kaloria ilman lisukkeita



Juustolla täytetty kanan fileepihvi

Jakke kirjoitti tämän 15.1.2008

Tarvittavat aineet

  • Kananpojan fileepihvi 4 kpl/ 400g
  • Juusto 100g
  • Jauho 3 rkl/30g
  • Cajun mausteseos 1 rkl / 10g
  • Kumina 1 tl
  • Öljy 3 rkl
 

Valmistus

Tämä on aika kinkkistä, mutta itse onnistuin tällä kertaa hyvin. Eli käytin fileointiveistä, työnsin veitsen fileepihvin kyljestä sisään ja käänsin terää niin että veitsen sisäänmenoaukko pysyy pienenä, mutta sisällä on iso ”tasku”. En onnistunut edes rikkomaan pintaa mistään muusta kohdasta kun veitsen sisäänmenoaukosta. Hyvä minä.

Minulla oli jäänyt tuo ”pohja” kermajuustosta, sitä ei oikein enää pysty höyläämään. Yleensä raastan sen pastan päälle, mutta ajattelin tehdä tänään jotain erilaista. Pilkoin juuston melko pieneksi ja työnsin varovasti fileepihvin ”taskuun”.

Sekoitin lautasella jauhot, kuminan, suolaa ja pippuria sekä cajunmaustesekoituksen. Siinä on ilmeisesti oreganoa, timjamia, sipulia, cayennea, paprikaa ja jotain muutakin sälää. Pyörittelin tämän jälkeen täytetyt fileepihvit mauste-jauhoseoksessa ja paiston paistinpannulla. Juusto pysyi nätisi sisällä vaikken sulkenut reikää mitenkään. Paistelin fileitä muutaman minuutin molemmilta puolilta.

Tarjoilin kanan Guacamolen, Sipuli-paprika härdellin, salaatin, crème fraîchen ja lohkoperunoiden kanssa. Lisukkeisiin tein sen muutoksen että korvasin lohkoissa chilin timjamilla, ja paprika-sipulihässäkkään laitoin kokonaisen chilin siemenineen.

Kalorimäärät

  • Kananpojan fileepihvi 480 kcal
  • Juusto 374 kcal
  • Jauho 108 kcal
  • Cajun mausteseos 20 kcal
  • Öljy 270 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1252 kaloria. Kalorimäärään ei sisälly lisukkeita



Vaahtera-appelsiini kanaa

Jakke kirjoitti tämän 17.11.2007

Tarvittavat aineet

  • Kanan fileepihvejä 4kpl/500g
  • Vaahterasiirappi 3rkl
  • Täysjyväsinappi 1rkl
  • Appelsiininkuori 1
  • Appelsiinimehu 3rkl
  • Soija 1rkl
  • Pakasteranskalaisia 400g
 

Valmistus

Raasta appelsiinista kuori, käytä semmoista appelsiinia jossa ei ole vahattu kuori. Valmista sitten marinaadi, sekoita keskenään siirappi, sinappi, appelsiinimehu, appelsiininkuori ja soija.

Lätkäise kanafileet marinaadiin ja anna muhia, varmaan vuorokauden verran voi pitää jääkaapissa. Itse pidin pari tuntia. Olettaisin että tämä resepti on erinomainen jos on käsillä grilli johon fileet voi tyrkätä. Valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuutta moista käyttää joten jouduin tyytymään valurautaparilaan.

Paistele/grillaa fileitä kunnes ne on valmiit, muutamia minuutteja. Voisin kuvitella että fileet maistuisivat hyviltä jos olisi tarjota niiden kanssa esim. vihreä salaatti, mutta lanttu oli ainoa vihannes jota löytyi jääkaapista, niin jouduin tekemään pakasteranskalaisia näiden kyytipojaksi. Mielummin olisin syönyt salaattia.

Kalorimäärät

  • Kanan fileepihvejä 600 cal
  • Vaahterasiirappi 117 cal
  • Täysjyväsinappi 15 cal
  • Appelsiininkuori 30 cal
  • Appelsiinimehu 21 cal
  • Soija 9 cal
  • Pakasteranskalaisia 560 cal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1352 kaloria



Pages: Prev 1 2 3
©2002 - 2012 PNG Productions Oy
Design by Jester Designs