Ruokablogi.fi - reseptejä

kala-tagit

Paistettu kokonainen kala

Jakke kirjoitti tämän 19.2.2009

Tarvittavat aineet

  • Kala 500g
  • Polenta 20g
  • Jauho 20g
  • Oregano 1tl
  • Pimento 1tl
  • suola & Pippuri
  • Rypsiöljy ½ dl
 

Valmistus

Näin hakaniemen hallissa kalan jota en ollut ennen valmistanut. Muistaakseni kalan nimi on Kultaotsa-ahven (Dorado), mutta tämän reseptin voi vallan hyvin tehdä kotimaisistakin kaloista kuten Kuhasta.

Kiltti kalamyyjäsetä suomusti ja perkasi kalan, kotosalla vielä leikkasin evät pois ja tein muutaman syvän viillon kalan kylkiin.

Kuvassa ei näy, mutta työnsin vielä muutamia sitruunalohkoja kalan vatsaan ja laitoin hammastikuilla vatsan kiinni.

Sekoitin jauhot, polentan ja mausteet kulhossa. Laitoin öljyn kuumenemaan medium-kovalle lämmölle ja kierittelin kalat hyvin jauhoseoksessa.

Kun öljy on kuumaa, nosta kokonainen kala öljyyn ja heiluttele vähän ettei jää pohjaan kiinni, jota ei pitäisi onnistua tekemään. Tämä on lähes uppopaistamista.

Käännä kala kun se on kauniin ruskea, noin 5 minuuttia. Paista toiselta puolelta myös rapeaksi ja kullanväriseksi. Arvioisin että noin puolet öljystä jää pannulle, ellei enemmänkin.

Tarjoile kala ranskalaisten ja salaatin, tai vaikka Tomaattiriisin kanssa.

Kalorimäärät

  • Kala 350kcal
  • Polenta 75 kcal
  • Jauho 72 kcal
  • Rypsiöljy 50%200 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 697 kaloria ilman lisukkeita



Ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä nieriää

Jakke kirjoitti tämän 8.11.2008

Tarvittavat aineet

  • Nieriäfilee n.200g
  • Ilmakuivattua kinkkua 3-4 viipaletta
  • Salvia 3-4 lehteä
  • Oliiviöljy 10g
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Mainittakoon että olen tehnyt saman reseptin pari vuotta sitten makrillista ja sekin oli hyvää, eli olettaisin että melkeinpä mikä tahansa kala tähän käy.

Aloita nyppimällä ruodot pois fileestä. Asettele pari salvian lehteä lihapuolelle ja kääri koko komeus ilmakuivattuun kinkkuun. Itselleni riitti 3 viipaletta, jätä ”saumapuoli” kalan nahkapuolelle.

Hiero oliiviöljyä kalaan molemmin puolin ja laita kuumalle pannulle ilmakuivatun kinkun ’saumapuoli’ alaspäin. Paista muutamia minuutteja ja käännä. Kinkun pitäisi olla rapeaa ja hyvää molemmin puolin ja kalan juuri kypsää. Alle 10 minuuttia menee paistamisessa.

Tarjoilin oman kalani kukkakaalimuussin kanssa. Käytännössä sama kuin kuminamuussi, mutta ilman kuminaa.

Kalorimäärät

  • Nieriäfilee 300 kcal
  • Ilmakuivattua kinkkua 85 kcal
  • Oliiviöljy 90 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 475 kaloria ilman lisukkeita



Haudutettu ruijanpallas

Jakke kirjoitti tämän 7.11.2008

Tarvittavat aineet

  • Ruijanpallas 400g
  • Valkoviini 2,5dl
  • Sipuli 1 kpl
  • Laakerinlehti 2 kpl
  • Timjami 2 tl
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Löysin kalatiskiltä tuoretta ruijanpallasta, enkä moista ollut koskaan itse valmistanut. Loistavan makuinen kala ravintelissa kun syö, mutta halusin kokeilla itsekin miten siitä saisi taiottua herkkua. Ajattelin näin kallista kalaa kokeilla ensin yksinkertaisesti hauduttaa ettei pääse pilaamaan :)

Pilko sipuli. Lisää viini kattilaan ja siihen joukkoon sipuli, laakerinlehti, timjami, suola & pippuri. Keittelin aineksia semmoiset kymmenen minuuttia. Silläaikaa leikkasin ruijanpallaspalani keskeltä poikki (2 ihmistä söi), pidin kuitenkin nahan paikoillaan.

10 minuutin keittelyn jälkeen laskin kattilan lämpöä vähän ja lykkäsin kalapalat nesteeseen. Lisäsin pikkuisen vettä että kala peittyi täysin. Hiljaisella lämmöllä reilu 5 minuuttia keittelin..sanotaan vaikka 7 minuuttia. Riippuen kalan paksuudesta. Nosta kala varovasti kattilasta, poista nahka ja tarjoile ’nahkapuoli’ ylöspäin.

Tarjoilin kalani paistetun parsan ja Sahrami-appelsiini-aïolin kanssa, jota tosin ei kuvaan mahtunut. Hyvää oli, ei maistu tavalliselle suomalaiselle kalalle.

Kalorimäärät

  • Ruijanpallas 400 kcal
  • Valkoviini 187 kcal
  • Sipuli 100 kcal
  • Suola & Pippuri

Yhteensä koko satsissa oli siis 687 kaloria, ilman lisukkeita (tosin viiniä & sipulia ei syödä..)



Uunisiika

Jakke kirjoitti tämän 11.9.2008

Tarvittavat aineet

  • Siika 225g
  • Kesäkurpitsa 100g
  • Valkosipuli 1 kynsi
  • Fenkoli 30g
  • Sokeriherne50g
  • Purjo 25g
  • Paprika 30g
  • Öljy 10g
  • Valkoviini 2 rkl
  • Sitruunaviipaleita
 

Valmistus

Olettaisin että tämän reseptin voi tehdä mistä tahansa kalasta, tein siiasta

Ota isohko pala foliota ja hiero hieman öljyä siihen. Laita öljyn päälle noin 5-6 ohutta sitruunaviipaletta. Niiden päälle siikafilee josta olet poistanut ruodot ja suomut. Mausta kala suolalla ja pippurilla

Tee kasviksista hyvin ohuita ja samankokoisia toistensa kanssa että kypsyvät kalan, ja toistensa kanssa yhtä aikaa. Mausta vielä vihanneksetkin suolalla. Lurauta ihan vähän öljyä päälle ja ryhdy tekemään foliosta nyyttiä.

Kun paketti on lähes ilmatiivis pistä vielä 2 ruokalusikallista valkoviiniä joukkoon ja nosta 200°c uuniin noin 15-20 minuutiksi, riippuen vähän kalan ja kasvisten koosta.

Tarjoile kala sellaisenaan.

Kalorimäärät

  • Siika 225 kcal
  • Kesäkurpitsa 17 kcal
  • Valkosipuli 5 kcal
  • Fenkoli 10 kcal
  • Sokeriherne32 kcal
  • Purjo 3 kcal
  • Paprika 9 kcal
  • Öljy 90 kcal
  • Valkoviini 25 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 416 kaloria.



Pages: 1 2 3 Next
©2002 - 2010 PNG Productions Oy
Design by Jester Designs