Ruokablogi.fi - reseptejä


grilli-tagit

Grillatut yrttileivät

Jakke kirjoitti tämän 23.6.2008

Tarvittavat aineet

  • Ranskanleipä 250g
  • Margariini 50g
  • Valkosipuli 3 kynttä
  • Tuoreita yrttejä Reippaasti
 

Valmistus

Aloita tekemällä yrttivoi. Murskaa valkosipuli margariinin joukkoon.

Pilko valitsemasi yrtit pieneksi ja sekoita ne myös margikseen. Itse käytin oreganoa, timjamia, rakuunaa ja basilikaa.

Leikkaa ranskanleipä viipaleiksi ja levitä maustevoi siihen päälle.

Laita grilliin voipuoli ylöspäin. Kun leipä on nätin kullanruskea alta, käännä leipä voipuoli alaspäin (tosin voi pitäisi olla jo sulanut ja imeytynyt leipään).

Grillaile hetki ja tarjoa, alkupalaksi, välipalaksi tai lisukkeeksi. Ranskanleipä on muuten todella ihanaa vaikka sen grillaisi ihan ’kuivanakin’ grilliruoan seuraksi.

Kalorimäärät

  • Ranskanleipä 825 kcal
  • Margariini 360 kcal
  • Valkosipuli 18 kcal
  • Tuoreita yrttejä 25 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1228 kaloria.



Grillattu sisäfilee

Jakke kirjoitti tämän 5.5.2008

Tarvittavat aineet

  • Naudan sisäfile 1 kpl/1300g
  • Oliiviöljy 2 dl
  • Soijakastike 1 dl
  • Valkosipuli 1 iso
  • Mustapippuri 1 rkl
  • Yrttimaustetta (Provencale etc.) 1 rkl
 

Valmistus

Poista fileestä kalvo ja laita isohkoon astiaan. Kaada päälle oliiviöljy, soija, purista valkosipuli joukkoon ja ripottele päälle mausteseosta.

Sekoita hyvin, niin että file jää mielellään marinaadin alle. Anna fileen muhia huoneenlämmössä pari tuntia. Tämän jälkeen file kokonaisena grilliin. Fileen koosta, grillistä kuten myös siitä kuinka raa’asta pitää, riippuen kypsennykseen menee reilu puoli tuntia. Tähän ei auta ohjeet, ainoastaan ’kokemus’. Mielummin liian raakaa kuin liian kypsää, raa’an voi aina heittää takaisin grilliin, ylikypsä on kuivaa ja menee 50€ kaivosta alas.

Erinomaisen tärkeää on myös antaa fileen levätä 10 minuuttia ennen kuin sen viipaloi tarjolle.

Tarjoilin fileen Valkosipulikastikkeen, uusien keitettyjen perunoiden sekä Porkkana-persiljan kanssa. Kesän avaus, sekä ehdoton grilli-suosikkini.

Marinaadi käy hyvin myös porsaan tai lampaan maustamiseen.

Kalorimäärät

Yhteensä koko satsissa oli siis tarpeeksi kaloreita. Ei pysty tietämään.



Jugurttikana

Jakke kirjoitti tämän 6.4.2008

Tarvittavat aineet

  • Kananfilee 450g
  • Valkosipuli 2 kynttä
  • Punasipuli ½ pieni (20g)
  • Raastettu tuore inkivääri 2 tl
  • Tuore chili 1 kpl
  • ½ limen mehu
  • Jugurtti 1 dl
  • Korianterin siemen 1 tl
  • Kurkuma 1 tl
  • Mustapippuri 1 tl
  • Karkea suola 1 tl
  • Kumina ½ tl
  • Muskottipähkinä ½ tl
  • Jauhettu neilikka hyppysellinen
 

Valmistus

Aloitin jauhamalla kaikki mausteet morttelissa jauhoksi. Tämän jälkeen lisäsin valkosipulin kynnet, punasipulin, chilin ja inkiväärin sekä karkeaa merisuolaa. Suola auttaa ’jauhamaan’ainekset tahnaksi. Itse jätin chilistä siemenet pois, mutta jos haluaa tulisempaa niin ne voi hyvin jättää joukkoon.

Kun kaikki aineet on tasaista töhnää niin sekoita ne jugurtin joukkoon. Laitoin kanafileet pakastepussiin ja kaadoin marinadin päälle. Puristelin pussia hetken että jugurtti varmasti osuu kaikkialle kanoihin. Jätin tämän jälkeen kanan pöydälle noin tunniksi marinoitumaan. Kaipa tätä reseptiä voisi ’tandori kanaksikin’ kutsua, mutta en tandori-uunia omaa niin en kutsu.

Olettaisin että paras tapa valmistaa tämä on grillissä. Itse laitoin tämän uunin lämpövastuksen alle noin 5 minuuttia per puoli, kun lämpö oli aivan täysillä. Parilalla paistettunakin voisi tulla hyviä, mutta kesällä koitan ohjettani kyllä grillissä.

Tarjosin kanat vihreän salaatin ja Jugurttikastikkeen kanssa.

Kalorimäärät

  • Kananfilee 495 kcal
  • Valkosipuli 11 kcal
  • Punasipuli 6 kcal
  • Raastettu tuore inkivääri 2 kcal
  • Tuore chili 10 kcal
  • ½ limen mehu 5 kcal
  • Jugurtti 40 kcal
  • Mausteet 25 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis kaloria 584 kaloria ilman salaattia tai kastiketta.



Vaahtera-appelsiini kanaa

Jakke kirjoitti tämän 17.11.2007

Tarvittavat aineet

  • Kanan fileepihvejä 4kpl/500g
  • Vaahterasiirappi 3rkl
  • Täysjyväsinappi 1rkl
  • Appelsiininkuori 1
  • Appelsiinimehu 3rkl
  • Soija 1rkl
  • Pakasteranskalaisia 400g
 

Valmistus

Raasta appelsiinista kuori, käytä semmoista appelsiinia jossa ei ole vahattu kuori. Valmista sitten marinaadi, sekoita keskenään siirappi, sinappi, appelsiinimehu, appelsiininkuori ja soija.

Lätkäise kanafileet marinaadiin ja anna muhia, varmaan vuorokauden verran voi pitää jääkaapissa. Itse pidin pari tuntia. Olettaisin että tämä resepti on erinomainen jos on käsillä grilli johon fileet voi tyrkätä. Valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuutta moista käyttää joten jouduin tyytymään valurautaparilaan.

Paistele/grillaa fileitä kunnes ne on valmiit, muutamia minuutteja. Voisin kuvitella että fileet maistuisivat hyviltä jos olisi tarjota niiden kanssa esim. vihreä salaatti, mutta lanttu oli ainoa vihannes jota löytyi jääkaapista, niin jouduin tekemään pakasteranskalaisia näiden kyytipojaksi. Mielummin olisin syönyt salaattia.

Kalorimäärät

  • Kanan fileepihvejä 600 cal
  • Vaahterasiirappi 117 cal
  • Täysjyväsinappi 15 cal
  • Appelsiininkuori 30 cal
  • Appelsiinimehu 21 cal
  • Soija 9 cal
  • Pakasteranskalaisia 560 cal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1352 kaloria



Pages: Prev 1 2
©2002 - 2012 PNG Productions Oy
Design by Jester Designs