Ruokablogi.fi - reseptejä

Höyrystetty torttu

Jakke kirjoitti tämän tiistaina, lokakuun 7. 2008

Tarvittavat aineet

  • Jauho 50 g
  • Sokeri 50g
  • Margariini 50g
  • Kananmuna 1 kpl
  • Vaahterasiirappi 20g+10g
  • Suolaa ripaus
  • Leivinjauhe ripaus
 

Valmistus

Usein brittiläisillä sivuilla, ja kokkailuohjelmissa nähnyt höyrystettyjä kakkuja. Steamed Pudding. Ajattelin moista kokeilla, ihan perusversiota. Näin jälkikäteen ajateltuna taikinaa olisi voinut, ja kannattanutkin maustaa. Vaimo sanoi että se maistui munaisalle, kostealle kuivakakulle. Itse pidin siitä, mutta esimerkiksi sitruunamehulla ja sitruunankuorella siitä olisi saanut parempaa. Tai maustekakun mausteilla, tai vaikka tummalla siirapilla. No, tässä kuitenkin nyt perusversio

Aloita sekoittamalla margariini ja sokeri hyvin. Lisää tämän jälkeen jauhot ja sekoita, kananmuna, suola ja leivinjauhe joukkoon. Taikinan pitäisi olla melko löysää.

Voitele ja jauhota muovinen astia jossa kakun teet. Kaada muovisen astian pohjalle 20g siirappia (imeytyy kakkuun), ja lusikoi taikina päälle.

Keitä kattilassa vettä ja laita siivilä, tai höyrystin-juttu siihen päälle. Laita muovisen kakku-astian päälle foliota ja joko sido se, tai laita kuminauhalla kireäksi ettei kosteus pääse sisään.

Nosta astia höyrystimeen ja peitä kannella, tai foliolla. Anna kakkusen höyrystyä noin 1½ tuntia, ja mikäli teet isomman annoksen, annan höyrystyä 2 tuntia.

Kun kakku on valmis, kaada se lautaselle, sen pitäisi tipahtaa ulos. Itse lisäsin vielä n. 10g vaahterasiirappia päälle ja tarjoilin kakun kuumana vaniljajäätelön kanssa.

Tein sekä itselleni että vaimolleni samanlaiset, eli tässä on resepti yhteen (isoon) annokseen. Suosittelen kokeilemaan maustettua versiota.

Kalorimäärät

  • Jauho 180 kcal
  • Sokeri 200 kcal
  • Margariini 225 kcal
  • Kananmuna 80 kcal
  • Vaahterasiirappi 80 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 765 kaloria ilman jäätelöä.

Kukkakaaligratiini

Jakke kirjoitti tämän tiistaina, lokakuun 7. 2008

Tarvittavat aineet

  • Kukkakaali 1 kg
  • Pekoni 125g
  • Maito 6 dl
  • Jauho 60g
  • Margariini 30g
  • Juusto 125g
  • Kananmuna 1kpl
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Pakastekukkakaali käy reseptiin aivan yhtä hyvin. Mikäli kuitenkin käytät tuoretta, niin nypi floretit(?) irti kukkakaalista ja keitä niitä hetki. Kukkakaalin ei tarvitse tulla kypsäksi, mutta vähän pehmeämmäksi

Valuta puolikypsät kukkakaalit ja laita ne uunivuokaan. Paista pekoni ja lisää ne kukkakaalin päälle.

Tee juustokastike, sulata margariini pannulla ja sekoita joukkoon jauho. Lisää kuumaa maitoa pikkuhiljaa, koko ajan sekoittaen. Kun kaikki maito on lisätty, raasta juusto joukkoon. Sekoittele kunnes kokonaisuus on suurustunut ja juusto on sulanut. Sekoita koko ajan ettei maito pala pohjaan. Nosta levyltä ja anna ihan hetki jäähtyä. Sekoita kananmuna joukkoon.

Kaada juustokastike kukkakaalin päälle ja työnnä koko komeus 175°c uuniin noin tunniksi.

Tarjoile liharuoan lisukkeena, mutta anna gratiinin hetken aikaa jäähtyä ennen tarjoilua. Se on aivan pirun kuumaa, pitkään.

Kalorimäärät

  • Kukkakaali 200kcal
  • Pekoni 320 kcal
  • Maito 200 kcal
  • Jauho 216 kcal
  • Margariini 165 kcal
  • Juusto 350 kcal
  • Kananmuna 80 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1531 kaloria.

Rapukakku

Jakke kirjoitti tämän tiistaina, lokakuun 7. 2008

Tarvittavat aineet

  • Vanha paahtoleipä3 siivua
  • 300g ravunlihaa n. 1kg (kuorineen)
  • Majoneesi 30g
  • Worchestershire kastike 1 tl
  • Kananmuna1 kpl
  • Margariini/voi paistamiseen2 rkl
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Hienonna paahtoleipä esim. veitsellä ja pistä kulhoon. Nypi ravunliha kuorista ja lisää leivän joukkoon kulhoon. Lisää päälle majoneesi, worchestershirekastike ja kananmuna.

Anna taikinan hetken aikaa olla.

Lämmitä voi pannulla medium-lämmöllä. Kun pannu, ja voi, ovat kuumia. Tee raputaikinasta noin 4 kpl samankokoisia kakkusia ja laita pannulle. Kosteilla käsillä taikinan muotoilu on helpompaa.

Paista rapukakkusia vajaa 5 minuuttia per puoli kunnes ne ovat kauniin kullanvärisiä. Käännä varoen koska taikina on melko haurasta.

Tarjoile esim. ranskalaisten, tai kevyemmin vihreän salaatin kanssa.

Saimme tuliaisiksi nämä ravunjalat, ja sanoisin että ovat kyllä vähän tyyriitä tämmöiseen ruokaan, eli jos jotain purkki- tai pakasteravunlihaa löytyy niin se on ehkä järkevämpi vaihtoehto ”roskaruoan” tekemiseen.

Kalorimäärät

  • Vanha paahtoleipä230 kcal
  • 300g ravunlihaa 300 kcal
  • Majoneesi 117 kcal (becel)
  • Worchestershire kastike 10 kcal
  • Kananmuna80 kcal
  • Margariini/voi paistamiseen165

Yhteensä koko satsissa oli siis 902 kaloria ilman lisukkeita.

Välimerellinen kalakeitto

Jakke kirjoitti tämän torstaina, syyskuun 18. 2008

Tarvittavat aineet

  • Öljy 50g
  • Kalaa 600g
  • Katkarapuja 250g
  • Tomaattimurska 400g
  • Sipuli 100g
  • Valkosipuli 4 kynttä
  • Peruna 500g
  • Sahrami ½ tl
  • Laakerinlehti 1 kpl
  • Tilliä 2 rkl
  • Suola & Pippuri
  • Kalalientä
 

Valmistus

Periaatteessa tämä keitto on Bouillabaisse, mutten viitsi sitä siksi kutsua kun en käytä tuoretta kalaa, ja tarjoilen koko jutun yhdeltä lautaselta. Makuelämys on melko lähellä Bouillabaissea tosin, johtunee suureksi osin sahramista

Aloita hienontamalla sipuli ja valkosipuli ja kypsennä niitä öljyssä kunnes ovat läpikuultavia. Lisää sen jälkeen tomaattimurska ja jatka paistamista hetki. Lisää tämän jälkeen noin 1½ litraa kalalientä. Tiputa laakerinlehti ja sahramit keitoksen joukkoon.

Pilko perunat ja lisää keitokseen. Anna kypsyä. Kun perunat ovat melkein kypsiä, lisää kala. Itse käytin pakaste-kala-kuutioita paremman puutteessa. Valitettavasti simpukoita en löytänyt mistään, mutta katkaravut antavat myös hieman kivaa makua, varsinkin nuo isommat kuorelliset.

Lisää katkaravut juuri ennen tarjoilua, niin että ne vain lämpenevät. Muuten niistä tulee kovia. Lisää hienonnettu tilli. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla oman maun mukaan ja tarjoile esim. tuoreen ranskanleivän tai patongin kanssa.

Kalorimäärät

  • Öljy 450 kcal
  • Kalaa 720 kcal
  • Katkarapuja 250 kcal
  • Tomaattimurska 120 kcal
  • Sipuli 27 kcal
  • Valkosipuli 15 kcal
  • Peruna 350 kcal
  • Kalaliemi 28 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1960 kaloria.

Pages: Prev 1 2 3 ...11 12 13 14 15 16 17 ...52 53 54 Next
©2002 - 2012 PNG Productions Oy
Design by Jester Designs