Jakke kirjoitti tämän 11.3.2009

Tarvittavat aineet
- Valkosipulia 2 kpl (kokonaista)
- Oliiviöljy 10g
- Philadelphia tuorejuusto 1 purkki
- Parmesan 50g+10g
- Patonki 1 kpl
- Suola & Pippuri
|

Valmistus
Varmistetaan nyt vielä siis että kyseessä on kaksi kokonaista valkosipulia, ei pelkästään kahta kynttä. Leikkaa valkosipuleista 1/5 yläosasta pois. Niin että kaikista kynsistä on hieman ”lihaa” näkyvillä. Pistä valkosipulit folioon ja lorota vähän oliiviöljyä päälle. Mikäli joku kynsistä ei ole leikattu, se voi pamahtaa uunissa. Sulje folio ja nosta 175°c uuniin noin tunniksi. Valkosipuleista pitäisi tulla aivan pehmeitä ja makeita.
Anna valkosipulien hieman jäähtyä että voit käsitellä niitä. Ota valkosipuli käteen ja purista sisältö kulhoon. Kynsien pitäisi helposti tulla ulos. Raasta valkosipulin päälle 50g parmesania ja lisää purkillinen tuorejuustoa. Mausta suolalla jaa pippurilla
Leikkaa patonki vinottain reilun sentin paksuisiksi palasiksi ja levitä tuorejuustomöhnää palojen päälle, laita ne leivinpaperinpäälle uunipellille. Raasta päälle vielä n.10g parmesania ja nosta 225-250°c uuniin kuunes kuori on nätin kullankeltainen. Mikäli uuissa on lämpövastus voi senkin pistää päälle.
|
Kalorimäärät
- Valkosipulia 100 kcal
- Oliiviöljy 90 kcal
- Philadelphia tuorejuusto 320kcal
- Parmesan 235 kcal
- Patonki 620 kcal
Yhteensä koko satsissa oli siis 1365 kaloria riippuen patongin koosta
|
Tagit: patonki, uunileipä, valkosipuli, valkosipulipatonki
Kirjoitettu Alkuruoat, Välipalat - Pikkupurtava-kategoriaan | Ei kommentteja »
Jakke kirjoitti tämän 10.3.2009

Tarvittavat aineet
- Täysjyvävehnäjauho 3dl (180g)
- Margariini 150g
- Philadelphia tuorejuusto 1 purkki
- Parmesan 25g
- Kerma 2,5dl
- Kananmuna 3 kpl
- Kirsikkatomaatti 150g
- Musta oliivi 50g
- Mozzarella 1 paketti
- Basilika Muutamia lehtiä
- Suola & Pippuri
|

Valmistus
Tee ensin taikina. Sekoita margariini ja jauhot, lisää tarvittaessa vettä. Laita puoleksi tunniksi jääkaappiin.
Sen jälkeen pistä taikina piirakkavuokaan ja paista 225c asteessa 10-15 min kunnes ruskea.
Tee sillä aikaa täyte. Sekoita tuorejuusto, parmesan, kananmunat ja kerma. Vaikka itse käytin floraa, suosittelen täysrasvaista kermaa, lopputulos on huomattavasti miellyttävämpi koostumukseltaan.
Nosta pohja pois uunista ja anna hetki viilentyä. Kaada tämän jälkeen täyte piirakkaan. Levitä täytteen päälle oliivit, halkaistut tomaatit, basilika ja mozzarellasiivut.
Nosta uuniin 225c 30-45 min kunnes näyttää valmiilta. Tarjoile viipaleina esim. vihreän salaatin kanssa.
|
Kalorimäärät
- Täysjyvävehnäjauho 560 kcal
- Margariini 825 kcal
- Philadelphia tuorejuusto 320 kcal
- Parmesan 100 kcal
- Kerma 150 kcal
- Kananmuna 230 kcal
- Kirsikkatomaatti 32 kcal
- Musta oliivi 60 kcal
- Mozzarella 410 kcal
- Basilika 2kcal
Yhteensä koko satsissa oli siis 2689 kaloria
|
Tagit: piirakka, piiras, suolainen piiras
Kirjoitettu Välipalat - Pikkupurtava-kategoriaan | Ei kommentteja »
Jakke kirjoitti tämän 19.2.2009

Tarvittavat aineet
- Osteri 6 kpl
- Punaviinietikka 1 dl
- Salottisipuli 1 kpl
- Sokeri 1-2rkl
- suola & Pippuri
|

Valmistus
Tämä on lähinnä ohje tuolle punaviinietikkakastikkeelle, kun ostereille ei pidä muuta avaamisen lisäksi tehdä.
Osterit avataan työntämällä osteriveitsi (tai rambopuukko) ’saranan’ kohdalle ja käännetään. Sen jälkeen itse osteri leikataan irti kuoresta ja käännetään tarjoilua varten, se on nätimmän näköinen toiselta puolelta.
Soossi tehdään hienontamalla salottisipuli niin pieneksi kuin mahdollista ja sekoittamalla se punaviinietikkaan. Sokeria maun mukaan. Suolalla ja pippurilla maustetaan.
Osterin päälle laitetaan joko ruiskaus sitruunamehua tai teelusikallinen punaviinietikkakastiketta. Tämä punaviinietikkasoossi on se klassinen mitä esim. Ranskassa usein tarjotaan ostereiden kanssa.
|
|
Kalorimäärät
Yhteensä koko satsissa oli siis muutamia kaloreita. Liian monta muuttujaa, osterin koko, sokerin määrä soosissa ym.
|
Tagit: osteri, osterit, punaviinietikka
Kirjoitettu Alkuruoat, Kala & Äyriäiset, Välipalat - Pikkupurtava-kategoriaan | Ei kommentteja »
Jakke kirjoitti tämän 19.2.2009

Tarvittavat aineet
- Broilerifilee 250g
- Kananmuna 1 kpl
- Vehnäjauho 1 rkl
- Hapankorppu 6 kpl (60g)
- Rypsiöljy ½ dl
- suola & Pippuri
|

Valmistus
Aloita suikaloimalla kana suupalan kokoisiksi. Kuumenna öljy pannulla.
Hienonna hapankorput tehosekoittimessa ja kaada lautaselle. Sekoita kananmuna lautasella. Levitä jauhot 3. lautaselle.
Kierittele kanapalat suolalla ja pippurilla maustetussa jauhossa, nosta siitä kananmunaan, ja lopuksi kierittele kanat hapankorpussa.
Nosta kuumalle pannulle jossa on PALJON öljyä. Paista nugetteja molemmin puolin muutamia minuutteja kunnes kana on kypsää. Nosta talouspaperille.
Öljystä osa imeytyy hapankorppuun, mutta paljon siitä jää myös yli. Laskeskelin että noin puolet öljystä jää yli, se on merkattuna alle kaloreihin.
Tarjoile ’nuggetit’ esimerkiksi makean chilimajoneesin, tai minkä muun dipin kanssa tahansa.
|
Kalorimäärät
- Broilerifilee 280 kcal
- Kananmuna 65 kcal
- Vehnäjauho 35 kcal
- Hapankorppu 200 kcal
- Rypsiöljy (50%)200 kcal
Yhteensä koko satsissa oli siis 780 kaloria ilman dippiä
|
Tagit: nuget, nugetti, nugget
Kirjoitettu Linnut, Välipalat - Pikkupurtava-kategoriaan | Ei kommentteja »