Ruokablogi.fi - reseptejä


Pasta & Nuudelit ym.. arkisto

Moussaka

Jakke kirjoitti tämän 9.12.2007

Tarvittavat aineet

  • Lampaanjauheliha 550g
  • Sipuli 100g / 1 keskikokoinen
  • Kesäkurpitsa 500g
  • Tomaattimurska 1 prk / 400g (tai tomaatteja)
  • Munakoiso 500g
  • valkosipuli 3 kynttä
  • suolaa ja pippuria
  • Herbes de provence + laakerinlehti
  • Oliiviöljy (½ dl) paistamiseen

Juustokastike:

  • Jauho 50g
  • Margis/voi 50g
  • Maito 5dl
  • Juusto 100g
  • Kananmuna 1 kokonainen + 1 keltuainen
  • Muskottipähkinä ¼-½ tl
 

Valmistus

Aloitetaan taas sanomalla jotain pientä. Ensinnäkin, ohje on huomattavasti työläämpi kun kuvitteli (varsinkin kun teki tuoreista tomaateista eikä murskasta, piti keittää ja poistaa kuoret ym). Anyhow, En löytänyt mitään yhtä reseptiä moussakaan jonka tein, vaan yhdistelin useampia. Monessa reseptissä käytettiin pelkkää munakoisoa, kun taas jossain oli perunaa, tai kesäkurpitsaa. Minulla ei ollut kun yksi munakoiso, ja se ei olisi riittänyt joten käytin myös yhden kesäkurpitsan. Jälkikäteen ajateltuna, olisi pitänyt tehdä enemmän jauhelihaa, ehkä jopa kilo.

Sitten valmistukseen, ruskista jauheliha ja sipuli. Sekoita joukkoon murskattu tomaatti, yrtit, laakerinlehti ja murskattu valkosipuli. Anna hautua, mitä kauemmin, sen parempi.

Tee tässä välissä juustokastike, laita ensin yhteen kattilaan maito kiehumaan/lämpenemään. Sekoita toisessa margariini/voi ja jauhot (mini lättä on huono tähän, muttei ollut vaihtoehtoja kotona). Kun ne on sekoittuneet keskenään kaada hieman maitoa joukkoon. Sekoita/vispaa jatkuvasti välttääksesi klimpit. Huomasin että mini-lättan kanssa tämä on pirun hankalaa. Kuitenkin, kun olet saanut kaiken maidon kaadettua joukkoon, jatka sekoittelua muutama minuutti ja soosin pitäisi olla melko paksua. Kaada joukkoon juusto ja sekoita kunnes se sulaa. Nosta pois levyltä, ripottele joukkoon muskottipähkinä ja sekoita. Anna hetki viilentyä ennen kun kaadat kananmunat joukkoon. Sekoita ja anna odottaa vuoroaan

Monessa ohjeessa sanottiin monta eri asiaa seuraavasta prosessista. Esimerkiksi että pitäisi suolalla ensin munakoisoista vetää ”kitkeryys” ja liiat nesteet pois, osassa laitettiin vuokaan raakana ja osassa paistettiin. Itse en valuttanut/suolannut rehuja ensin, vaan leikkasin pitkittäissuunnassa viipaleiksi, leivitin jauhoissa ja paistoin öljyssä. Kun vihannekset olivat kauniin ruskeita, nostin sivuun. Toistin prosessin kaikilla siivuilla. Lopputulos oli hyvänmakuinen, mutta koska munakoiso imee öljyt, moussakasta tuli aika rasvaisen makuinen (rasvainen lampaan jauheliha ei myöskään keventänyt tunnelmaa lainkaan).

Sitten päästäänkin itse kokoamiseen, tämä tapahtuu aikalailla samalla tavalla kuin lasagnekin. Eli pohjalle jauhelihaa ihan ohut kerros, siihen päälle laitoin kerroksen munakoisoa, sen päälle jauhelihaa, jonka päälle vielä kerros lomitettuja munakoisoviipaleita. Päälle vielä kerros jauhelihaa, ja kaiken tämän päälle kaadoin sitten juustokastikkeen. Eli hieman erilailla kun tein lasagnessa, jossa laitoin kastiketta joka ’kerrokseen’. Lykkää 180°c uuniin 50-60 minuutiksi, lueskelin noita sivustoja ja suurimmalla osalla sanottiin että ei tarjota kuumana, vaan ’lämpimänä’, anna siis 15-20 minuuttia jäähtyä. Tarjoile tuoreen patongin ym. leivän kanssa jos löytyy.

Kalorimäärät

  • Lampaanjauheliha 1250 kcal
  • Sipuli 27 kcal
  • Kesäkurpitsa 85 kcal
  • Tomaattimurska 100 kcal
  • Munakoiso 90 kcal
  • valkosipuli 18 kcal
  • Oliiviöljy 450 kcal

Juustokastike:

  • Jauho 175 kcal
  • Margis/voi 140 kcal
  • Maito 165 kcal
  • Juusto 360 kcal
  • Kananmuna 150 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 3010 kaloria. Munakoisot imivät melkein kaiken paistamisessa käytettävän öljyn joten laskin kaiken mukaan kalorimääriin



Sinihomejuustopasta

Jakke kirjoitti tämän 6.12.2007

Tarvittavat aineet

  • Tagliatelle ym pasta 200g
  • Kerma 2 dl
  • Sinihomejuusto 100g
  • Ruohosipuli ym. tuore yrtti
 

Valmistus

Tämä on todella simppeli ohje joka ei paljon yritystä vaadi. Aloita keittämällä vettä isossa kattilassa. Monet ihmiset väittää että kun laittaa oliiviöljyä pastan keitinveteen, niin se estää pastaa tarttumasta toisiinsa. Tämä nyt vaan on oma mielipiteeni, mutta ei se mitään auta. Korkeintaan haittaa. Kun keität vettä ja kaadat öljyä kattilaan, öljy jää pinnalle. Kaataessasi vedet pois, jää öljy kiinni pastaan ja estää näin kastikkeen tarttumisen itse pastaan. Käytän sitä varten tässä reseptissä myös tagliatelleä enkä spaghettia, koska haluan että pastalla on enemmän pinta-alaa mihin kermakastike voi tarttua.

Saarnaus sikseen, keitä vettä suuressa kattilassa, suuri kattila estää pastaa tarttumasta yhteen. Mausta vesi suolalla, mutta mikäli käytät kovin suolaista homejuustoa, ole varovainen suolauksen kanssa. Kun vesi kiehuu tiputa pastat veteen ja anna keittyä ohjeen mukaan kypsiksi

Kun pasta on vedessä voit ruveta tekemään kastiketta, kaada kerma kattilaan ja murenna tai leikkaa homejuusto joukkoon. Sekoittele kastiketta kunnes juusto on täysin sulanut ja sekoittunut kermaan. Mausta oman maun mukaan pippurilla, ja suolalla jos sinulla ei ollut suolaista juustoa.

Pastan ollessa valmista kippaa se kastikkeen päälle ja sekoita kaikki hyvin. Laita joukkoon ruohosipuli vasta tässä kohtaa. Itse olisin käyttänyt tuoretta rakuunaa mielummin kun ruohosipulia, mutta sitä ei ollut tarjolla.

Ei muuta kun lappaa pasta lautaselle ja nauti.

Kalorimäärät

  • Tagliatelle ym pasta 720 kcal
  • (laihis)Kerma 120 kcal
  • Sinihomejuusto 340 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1180 kaloria.



Nuudeleita ja kalaa

Jakke kirjoitti tämän 29.11.2007

Tarvittavat aineet

  • Kala 300g
  • Seesaminsiemen 3 rkl / 30g
  • Jauho 50g
  • Korppujauho 100g
  • Seesamiöljy ½ tl
  • Kananmuna 1 kpl
  • Kuivanuudeli 2 pakettia
  • Valkosipuli 3 kynttä
  • Chili 1
  • Tuore inkivääri Saman verran kun valkosipulia
  • Porkkana 1 (125g)
  • Sipuli 3 pientä< (125g)
  • Soija 2 rkl
  • Osterikastike 2 rkl
  • Rypsiöljyä, paistamiseen, varmaan pari desiä.

ValmistusKäytin pakaste seitä tässä ohjeessa, ja valmiit palat ovat melko paksuja. Leikkasinkin ne jo jäisinä puoliksi, siis puole ohuemmiksi. Ennen kun ryhdyt varsinaisesti tekemään ruokaa, laita ensin kattilassa vesi kiehumaan. Sitten pistä yhdelle lautaselle korppujauhot ja seesaminsiemenet, toiselle lautaselle pelkkä jauho, ja kolmannelle sekoita keskenään kananmuna ja seesamiöljy.

Viipaloi sipuli ja porkkana aivan ohueksi, silppua valkosipuli, inkivääri ja chili. Lämmitä pannussa noin ruokalusikallinen öljyä kuumaksi, heitä chili, inkivääri ja valkosipuli öljyyn. Paistele muutamia sekunteja, varo ettei valkosipuli pala. Tulee kitkerää ja pahaa. Heitä vihannekset joukkoon. Sekoittele hetki kunnes vihannekset rupeavat vähän pehmenemään. Pistä nuudelit kiehuvaan veteen, älä laita suolaa keitinveteen, kastike on suolaista. Sen jälkeen pistä pannulle 3 rkl vettä, 2 rkl soijakastiketta ja 2 rkl osterikastiketta. Kun nuudelit on MELKEIN kypsiä, nosta ne pois vedestä ja heitä paistinpannulle vihannesten kanssa. Sekoita kaikki keskenään, ja laske pannun lämpöä. Anna muhia sen aikaa kun paistat kalat

Laita toiselle pannulle pari desiä öljyä ja kuumenna, tämä on lähes uppopaistamista. Kun öljy on kuumaa, ota puolikas kala ja kieritä se jauhoissa, ravistele ylimääräiset pois. Dippaa munaan ja siitä korppujauho-seesaminsiemen hässäkkään. Koita saada kala mahdollisimman hyvin kuorrutettua ennen kun heität pannulle. Toista sama kaikilla kalapaloilla. Paista pannulla kunnes kauniin kultaisen värisiä molemmin puolin. Tarjoile nuudelien kanssa

Kalorimäärät

  • Kala 240 kcal
  • Seesaminsiemen 90 kcal
  • Jauho 180 kcal
  • Korppujauho 360 kcal
  • Seesamiöljy 25 kcal
  • Kananmuna 65 kcal
  • Kuivanuudeli 480 kcal
  • Valkosipuli 18 kcal
  • Chili 10 kcal
  • Tuore inkivääri 10 kcal
  • Porkkana 35 kcal
  • Sipuli 34 kcal
  • Soija 15 kcal
  • Osterikastike 15 kcal
  • Rypsiöljyä 250 kcal Suurin osa jäi yli.

Yhteensä koko satsissa oli siis 1825 kaloria. Tästä riittää hyvin ainakin kolmelle



Lasagne

Jakke kirjoitti tämän 28.11.2007

Tarvittavat aineet

  • Naudan paistijauheliha (500g)
  • Sipuli 2-3 pientä (100g)
  • Tomaattimurska (400g)
  • Tomaattipyre 1 rkl
  • Oliiviöljy 1 rkl Paistamiseen
  • Valkosipuli 4 kynttä
  • Mozzarella 150g
  • Lasagnelevyjä 6 kpl / 100g
  • Basilika Tusina lehteä
  • Valkokastike
 

Valmistus

Ruskistin ensin jauhelihan ja pehmitin sipulin paistinpannulla. Tämän jälkeen laskin hieman lämpöä ja kaadoin purkin tomaattimurskaa joukkoon, ja puristin ruokalusikallisen tomaattipyrettä. Pilkoin valkosipulit hienoksi ja laitoin joukkoon. Annoin hautua hiljaisella lämmöllä samalla kun tein valkokastikkeen, lisäsin myös hieman muskottipähkinää valkokastikkeeseen.

Kun sekä jauhelihakastike että valkokastike ovat valmiita ryhdyin kasaamaan itse lasagnea vuokaan. En tiedä miten lasagne kuuluu tehdä, mutta minä aloitan laittamalla ohuen kerroksen jauhelihaa pohjalle, ja siihen päälle lasagne levy(t). Tämän päälle kaadoin kerroksen valkokastiketta, siihen päälle revin tuoretta basilikaa ja viipaloin mozzarellaan. Sitten siitä kerroksittain niin paljon kun aineita riittää. Laitoin päälimmäiseksi kerrokseksi valkokastiketta, ja siihen päälle vielä juustoa.

Uuniin noin puoleksi tunniksi, 200°c. Tästä satsista riittää aika pieneen vuokaan, käytin itse leipä/kakkuvuokaa. Tuplaa määrä kaikkea jos teet kunnon uunivuoallisen.

Kalorimäärät

  • Naudan paistijauheliha 650 kcal
  • Sipuli 2-3 pientä 27 kcal
  • Tomaattimurska 100 kcal
  • Tomaattipyre 9 kcal
  • Oliiviöljy 90 kcal
  • Valkosipuli 24 kcal
  • Mozzarella 450 kcal
  • Lasagnelevyjä 360
  • Valkokastike 285 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 1995 kaloria.Kalorimäärät on niin pieniä sen takia kun käytin kaikkea ”laihis”-tuotteita tässä



Pages: Prev 1 2 3 4 5 6
©2002 - 2012 PNG Productions Oy
Design by Jester Designs