Ruokablogi.fi - reseptejä


Pääruoat arkisto

Lammas- Kaalipata

Jakke kirjoitti tämän 19.10.2008

Tarvittavat aineet

  • Kaali 1,3kg
  • Margariini 50g
  • Sipuli 200g
  • Lammasta 725g
  • Pekoni 125g
  • Tumma siirappi 75g
  • Lihaliemikuutio
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Pilko kaali ja sipuli pienemmäksi. Lämmitä margariinia ja vettä pannulla tähän tyyliin ja esikypsennä kaalia vähän. Ihan sen takia että mahtuu enemmän tuohon uunivuokaan.

Kypsytellessä kaaleja voit paistaa pekonit ja ruskistaa sitten sipulit margariinissa ja pekoninrasvassa kunnes ne saavat hieman väriä. Heitä sipulit uunipataan jo kypsytettyjen kaalien kanssa. Ruskista lammas samalla pannulla missä ruskistit sipulinkin, pienissä osissa, ja lisää uunipataan.

Kun kaikki kaalit, sipulit, pekonit ja lampaat on ruskistettu ja lisätty pataan, murenna joukkoon lihaliemikuutio ja kaada siirappi joukkoon. Sekoita kunnolla. Kaada hieman vettä pannulle jossa kypsensit lihat ja muut ja käytä paistinlastaa ja rapsuttele herkut irti pannun pohjalta. Kaada kaalien ja lihojen päälle. Lisää vielä vettä niin että kaali melkein peittyy.

Kypsennä 175°c uunisssa kannen alla noin pari tuntia, tarjoile esimerkiksi puolukkahillon kanssa.

Kalorimäärät

  • Kaali 468 kcal
  • Margariini 275 kcal
  • Sipuli 54 kcal
  • Lammasta 1365 kcal
  • Pekoni 320 kcal
  • Tumma siirappi 240 kcal
  • Lihaliemikuutio 23 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 2745 kaloria



Omena-sipuli possu

Jakke kirjoitti tämän 18.9.2008

Tarvittavat aineet

  • Porsaan sisäfile 425g
  • Granny smith omena 230g (kuorineen,2kpl)
  • Sipuli 100g
  • Kokojyväsinappi 2 rkl
  • Öljy2 rkl
  • Fenkolinsiemen1 rkl
  • Viini1 dl
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Pistä uuni lämpeämään 225°c. Aloita ruskistamalla porsaanfilee kunnolla joka puolelta kuumalla pannulla. Nosta possu jäähtymään lautaselle ennen kuin levität sinapin siihen.

Possun viilentyessä voit kuoria ja pilkkoa omenat ja sipulit suunilleen samankokoisiksi paloiksi. Minä käytin salottisipuleita kun normaalit oli loppu, normaalit käy hyvin. Paista omenat ja sipulit uuninkestävässä pannussa kunnes saavat vähän väriä.

Levitä kokojyväsinappia mahdollisimman tasaisesti possun päälle ja sivuille ja painele fenkolinsiemenet kiinni sinappiin.

Lurauta desi viiniä omenoiden ja sipuleiden joukkoon ja nosta possunfilee siihen päälle. Pistä uuniin noin 15-20 minuutiksi. Kunnes possu on kypsää.

Tarjoile sellaisenaan tai vaikka perunoiden kanssa.

Kalorimäärät

  • Porsaan sisäfile 530 kcal
  • Granny smith omena 85 kcal
  • Sipuli 27 kcal
  • Kokojyväsinappi 30 kcal
  • Öljy200 kcal
  • Viini80 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 952 kaloria.



Villisikaa ja konjakkikastiketta

Jakke kirjoitti tämän 12.9.2008

Tarvittavat aineet

  • Villisian ulkofilee 400g
  • Margariini 2 rkl
  • Konjakki 3 rkl
  • Valkosipuli 1 kynsi
  • (salotti)Sipuli30 g
  • Kerma1,25 dl
  • Lihaliemi1,25 dl
  • Suola & Pippuri
 

Valmistus

Aloitetaan resepti kastikkeesta koska siinä kestää noin puoli tuntia. Lisukkeet voi pistää samaan aikaan tulemaan, itse keitin vain uusia perunoita. Pistä lihaliemi myös lämpiämään.

Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi. Sulata kattilassa tai pannulla margista ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Kunnes sipulit rupeavat olemaan pehmeitä.

Lisää sen jälkeen konjakki. Itse poltin alkoholit pois tulitikulla. Höyryt syttyvät, joten mikäli poltat niin älä pelästy, älä pidä päätä kattilan päällä kun sytytät, äläkä pidä kattilaa esim liesituulettimen alla. Liekit voivat olla melko korkeitakin (pistän kuvan kommentteihin ;) )

Kun alkoholi on palanut ja liekit ovat sammuneet. Lisää joukkoon kerma ja lihaliemi ja sekoita. Anna kastikkeen kuplia ilman kantta noin 15-20 minuuttia kunnes nestemäärä on lähes puolittunut.

En ole ennen syönyt villisikaa, joten halusin tehdä sen mahdollisimman yksinkertaisesti. Paistoin lihan kokonaisena valurautapannulla joka puolelta niin että se saa nätistä väriä. Sen jälkeen maustoin lihan suolalla ja pippurilla ja pistin vielä n. 10 minuutiksi uuniin, lopputulos oli täydellisen medium. Varmaan joku 15 min voi pitää uunissa ettei villisika kuivu

Tämän jälkeen siivutin lihan pieneksi ja tarjoilin kastikkeen, uusien perunoiden ja salaatin kanssa.

Kalorimäärät

  • Villisian ulkofilee 380 kcal
  • Margariini 105 kcal
  • Konjakki 100 kcal
  • Valkosipuli 6 kcal
  • (salotti)Sipuli10 kcal
  • Kerma75 kcal
  • Lihaliemi28 kcal
  • Suola & Pippuri

Yhteensä koko satsissa oli siis 704 kaloria ilman perunoita tai salaattia.



Uunisiika

Jakke kirjoitti tämän 11.9.2008

Tarvittavat aineet

  • Siika 225g
  • Kesäkurpitsa 100g
  • Valkosipuli 1 kynsi
  • Fenkoli 30g
  • Sokeriherne50g
  • Purjo 25g
  • Paprika 30g
  • Öljy 10g
  • Valkoviini 2 rkl
  • Sitruunaviipaleita
 

Valmistus

Olettaisin että tämän reseptin voi tehdä mistä tahansa kalasta, tein siiasta

Ota isohko pala foliota ja hiero hieman öljyä siihen. Laita öljyn päälle noin 5-6 ohutta sitruunaviipaletta. Niiden päälle siikafilee josta olet poistanut ruodot ja suomut. Mausta kala suolalla ja pippurilla

Tee kasviksista hyvin ohuita ja samankokoisia toistensa kanssa että kypsyvät kalan, ja toistensa kanssa yhtä aikaa. Mausta vielä vihanneksetkin suolalla. Lurauta ihan vähän öljyä päälle ja ryhdy tekemään foliosta nyyttiä.

Kun paketti on lähes ilmatiivis pistä vielä 2 ruokalusikallista valkoviiniä joukkoon ja nosta 200°c uuniin noin 15-20 minuutiksi, riippuen vähän kalan ja kasvisten koosta.

Tarjoile kala sellaisenaan.

Kalorimäärät

  • Siika 225 kcal
  • Kesäkurpitsa 17 kcal
  • Valkosipuli 5 kcal
  • Fenkoli 10 kcal
  • Sokeriherne32 kcal
  • Purjo 3 kcal
  • Paprika 9 kcal
  • Öljy 90 kcal
  • Valkoviini 25 kcal

Yhteensä koko satsissa oli siis 416 kaloria.



Pages: Prev 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ...19 20 21 Next
©2002 - 2012 PNG Productions Oy
Design by Jester Designs