
Valmistus
Törmäsin tähän reseptiin lukiessani kesäkuun 2008 Gloriaa (älkää kysykö miksi 30 vuotias rahvas mies sitä lukee ). Anyhow, resepti näytti mielenkiintoiselta ja päätin kokeilla, reseptissä mainitaan ’purkki kookosmaitoa’, muttei minkä kokoista.
Kuori porkkanat ja sipulit ja pilko ne. Lämmitä öljy kattilassa ja kuullota sipulit ja porkkanat. Silppua chili, valkosipuli ja inkivääri ja heitä ne joukkoon. Paistele hetki, varo polttamasta valkosipulia. Kaada vettä kattilaan niin että vihannekset juuri peittyvät, minulla meni noin ½ litraa
Keittele kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Kaada nesteineen päivineen tehosekoittimeen (tai sekoita sauvasekoittimella, varo kuumia roiskeita). Sekoita kunnes lopputulos on aivan tasainen. Minä siivilöin vielä lopputuloksen, chilinkuoria jäi aika paljon siivilään.
Purista limestä mehu ja kaada kookosmaito soseen joukkoon ja nosta takaisin lämmölle. Lämmitä keitto ja tarjoile. Tiputtelin muutamia tippoja kookosmaitoa koristeeksi ja aivan ohuen ohuiksi leikattuja kevätsipulirenkaita. Lopputulos ainakin maistui vallan mainiolle omaan suuhun, joskin aika vahvasti kookokselle.
|