
Valmistus
Näin tämän reseptin BBC food kanavalla useampi kuukausi takaperin ja päätin nyt kokeilla. Ohje tapahtuu kahdessa osassa, ’kuorrutuksen’ tekemiseen tarvitaan hetkinen.
Eli kuorrutus, laita oliivit, korppujauho, parmesan ja margariini tehosekoittimeen ja sekoita. Lopputuloksena pitäisi olla melko kiinteä tahna jota voi ottaa käsiin eikä leviä pitkin ja poikin.
Levitä ohut kerros tahnaa leivinpaperille tasaiseksi kerrokseksi, pidä huoli että ’alue’ jonka pistät paperille on isompi kun lohifilee. Laita toinen leivinpaperipala päälle ja taputtele vielä tasaiseksi, sen jälkeen hetkeksi pakkaseen.
Pakastinta ilmeisesti käytetään että olisi helpompi kuorrutuksesta leikata siisti pala, periaatteessa kaiketi kuorrutuksen voisi laittaa suoraan lohen päällekin.
Kun otat kuorrutuksen pakasteesta, poista toinen leivinpaperipala ja laita lohi kuorrutuksen päälle. Leikkaa veitsellä fileen ympäriltä kuorrutus pois, käännä lohi toisinpäin voideltuun uunivuokaan ja poista toinenkin leivinpaperi. Tuloksena pitäisi olla todella kaunis ja tasainen kuorrutus.
Sitten uuniin kuuman lämpövastuksen alle 8-9 minuutiksi, lämmitä uunia sen verran että on lämpöä muuten lohi voi jäädä liian raa’aksi sisältä. Tarjoilin oman loheni ainoastaan salaatin ja vinaigretin kanssa.
|