
Pohja
Juustokakku
- Philadelphia juustoa 3 rasiaa (600g)
- Sokeri 2½ dl (225g)
- Kananmuna 4
- Kerma 1 dl
Mansikkakuorrute
- Pakastemansikkapussi 500g
- Sokeri 50g
- Mansikkamehu 2 dl
- Liivatelehtiä 9 kpl
|

Valmistus
Kuvassa on kakkuvuoka päällystettynä foliolla, ja suosittelen tekemään näin ettei vesi pääse sisään. Ilmeisesti tämän voi tehdä myös ilman vesihaudetta, mutta kakun päälinen voi halkeilla. Ainekuvasta puuttuu kerma, mutta sitäkin tähän laitoin. Tee kakku päivää ennen tarjoilua
Aloita esipaistamalla murotaikina, voit myös käyttää esim. digestivekeksejä sekoitettuna sulaan margariiniin ja paistaa sen. Pidän murotaikinasta joten käytin sitä, 3/4 pakettia.
Taikinan ruskistuessa uunissa voit tehdä juustokakku’taikinan’. Sekoita philadelphiajuusto ja sokeri keskenään, sen jälkeen koko ajan sekoittaen lisää yksi muna kerrallaan ja lopuksi vielä desi kermaa joukkoon
Nosta kakkuvuoka vesihauteeseen, ja kaada juustokakkutaikina päälle. Anna muhia uunissa 175°c noin tunnin. Kakku turpoaa hieman mutta laskeutuu jäähtyessään, väriä ei tarvitse juurikaan pintaan tulla.
Anna hieman jäähtyä ja laita kakku muutamaksi tunniksi jääkaappiin.
Päälisen tein liivatepaketin mukaan, laskin että pakastemansikat ovat nestettä. Laitoin mansikat ja mansikkamehun kattilaan. Liotin liivatteet kylmässä vedessä ja lisäsin ne kun mansikka melkein kiehui. Kun liivate on liuennut, anna hetki jäähtyä. Tämän jälkeen ota kakku jääkaapista, kaada mansikkasörsseli päälle ja nosta jääkaappiin, anna olla yön yli.
Tarjoile sellaisenaan. Olisin käyttänyt tuoremansikoita jos kaupassa olisi ollut. Olisin viipaloinut ne ja pistänyt kakun päälle, keittänyt mansikkamehun ja lisännyt liivatteen siihen ja kaatanut tuoreiden mansikoiden päälle. Mutta enpä päässyt tekemään
|
|
Kalorimäärät
Juustokakku
- Philadelphia juustoa 960 kcal
- Sokeri 900 kcal
- Kananmuna 320 kcal
- Kerma 200 kcal
Mansikkakuorrute
- Pakastemansikkapussi 125 kcal
- Sokeri 200 kcal
- Mansikkamehu 90 kcal
- Liivatelehtiä 63 kcal
Yhteensä koko satsissa oli siis kaloria 4268 kaloria ”laihis” kermalla ja philadelphialla
|
Tagit: juustokakku
Tämä viesti on kirjoitettu
13.5.2008 kello 15:51 ja kuuluu Jälkiruoat-kategoriaan.
Voit myös seurata tämän RSS 2.0 syötettä.
Voit jättää vastauksen, tai trackbackata omalta sivultasi.